Myytävät julkaisut

Kirja: Seitsemän talven jälkeen

Seitsemän talven jälkeen
Huhtikuussa 2009 käynnistyi seitsemän mielenterveyskuntoutujan ja heidän ohjaajansa yhteinen projekti, jonka tavoitteena oli yhdessä kirjoittaa kirja. Ryhmä työskenteli tiiviisti koko kevään ja kesän ja nyt on päästy yhteiseen unelmaan: kirja on valmis. Yhteinen tuotos sai nimen Seitsemän talven jälkeen.

”Me kirjoittajaryhmäläiset kokoonnuimme ensimmäisen kerran. Kartoitimme odotuksia ja ryhmän tulevaa toimintaa. Kerroimme jotain itsestämme. ”Olen varma, että tällä porukalla syntyy jotain”, sanoi Marika, jonka ilo ja energia meinaa väkisinkin tarttua (vaikka tämäkin kevät tuntuu uuvuttavan, jälleen kerran). Illalla muistelin ryhmää. Tuntui, että jotain tärkeää oli tapahtunut. Kokoonnuttu kivun lähtökohdasta, oltu sen äärellä. Silitetty kipua hellästi, kevyillä, kevyillä höyhenillä. Lääkitty sellaista, mitä ei voi tableteilla lääkitä. Rakennettu jakamisen, luottamuksen ja sallimisen ensimmäiset peruskivet. Mitä kaikkea voikaan vielä tapahtua! Yhdessä ja erikseen. Toinen toistemme avulla. Ristiriidoista, epäjärjestyksestä, moninaisesta elämän kivusta ja kokemisesta lähtien. Odotan, ja haluan katsoa!”
(ote teoksesta Seitsemän talven jälkeen)

”Kuva, joka usein piirtyy silmiini ahdistavalla hetkellä, on luhistumaisillaan oleva kiviseinä. Sen pelottava rakoileminen on jo alkanut, siitä kuuluva ääni on todellinen. Pikkuhiljaa sen uurteet syvenevät ja kasvavat, sidosaineena oleva laasti murenee. Odotan vain sitä hetkeä, jolloin koko seinä murenee silmieni edessä. Koskaan en kuitenkaan katso tapahtumia loppuun asti, painostavimmalla hetkellä avaan silmäni ja tapahtuma keskeytyy – vain alkaakseen taas myöhemmin uudestaan.”
(ote teoksesta Seitsemän talven jälkeen)

Kirja kertoo näiden seitsemän projektiin osallistuneen, lahjakkaan ja rohkean kirjoittajan omakohtaisista kokemuksista, sairaudesta ja elämästä. Kirja on hyödyllistä luettavaa kaikille, joita mielenterveysongelmat ja niiden parissa työskentely koskettaa.

Kirjan voit tilata: Anni Rautio-Lehmus puh. 040 - 357 8581 tai paivatoimintakeskus(at)epsospsyk.fi. Kirjan hinta on 20 € + postikulut. Kirjan myynnistä kertynyt mahdollinen voitto käytetään Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Päivätoimintakeskuksen asiakkaiden virkistystoimintaan.

Lisätietoa kirjasta myös kustantajan www-sivuilta: www.kuvitar.fi

”Haluan muistaa tämän ajan sellaisena, että pahan päivän tullessa voin yrittää kaivaa tämän hetken viemään mustasta tunnelista pois. Istun torilla tyttöjen ja miehen kanssa. Aurinko paistaa, pienemmän jäätelö meinaa sulaa ennen kuin se nuollaan makeisiin suihin. Hymyilen, onni on tässä. Nyt voisin jo huokaista ylöspäin. Kiitos tästä elämästä. Tuskan ollessa pahimmillaan tuntuu, ettei se koskaan lopu. Mutta hyvä hoito, lääkkeet, taistelu elämän puolelle kun on voimia taistelemiseen. Onneksi myös aika tekee tehtävänsä. Saattaa tuntua siltä, ettei pääse avannosta ylös, mutta sieltä pääsee. Tartu vain sinulle ojennettuun käteen ja jos et itse pysty, sinuun kyllä tartutaan.”
(ote teoksesta Seitsemän talven jälkeen)